(Sama suomeksi) En vecka har idag gått sedan Jeppis Pride. För många av oss har det känts som en lite konstig vecka, nu när allt är över. Vi som har varit med och jobbat med JP har förvånade gått igenom fotografier, videosnuttar, facebookuppdateringar och blogginlägg och tänkt: vad hände? Varifrån kommer alla de här människorna? Varifrån kommer all denna glädje och allt detta stöd?
När jag gick mot Pursisalmi skola och grusplanen där vi skulle träffas och göra oss i för paraden tänkte jag att det säkert kommer fler än de 200-300 (ibland 400) personerna vi tänkte att kanske går med i vårt paradtåg. Framme på planen kunde jag konstatera att många hundra personer redan stod i grupper och väntade, hälsade på varandra, kramades och fixade sina plakat och banderoller.
Och sen dök det upp ännu fler.
På gatan genom Skata stod många och vinkade och applåderade, ute på gatan eller så hängde de ut genom fönstren i sina hus. Det kände väldigt bra.
Men det var inget mot det folkhav som mötte oss när vi kom ut genom fabriksporten vid Strengbergs och gick förbi kyrkan. Jag begrep ingenting.
Ju längre vi gick, desto fler blev vi som gick i tåget. Folk hoppade in och gick med oss när de fick syn på nån de kände eller när de tyckte att det här ser skönt ut, jag går med. Framme vid vårt mål vid After Eight kunde vi konstatera att flera tusen människor gått i paraden eller stått och vinkat och hejat på.
Det var då jag också insåg det jag anade dagen innan, när vi först samlades till en seminariedag och sen till regnbågsgudstjänst. Nånting har hänt i stan. Nu går det inte att vrida klockan tillbaka. Många människor i den heterogena grupp som HBTQI-konglomeratet består av, som kanske känt att de levt sina liv lite vid sidan av, mötts av oförståelse, likgiltighet och kanske till och med avsky, märkte plötsligt att de inte bara har en plats i det offentliga rummet i Jakobstad, utan de möts med glädje och välkomnande.
Vi som gick i paraden och de som stod på trottoarerna och följde oss gjorde gemensam sak lördagen den 26 juli 2014, vi visade att jämlikhet och rätten till synlighet är nåt som berör oss alla, som ett större kollektiv. Vi manifesterade ett budskap som säger att vi människor kan mötas och åstadkomma en förändring. Vi visade att en småstad kan uppvisa ett stort engagemang när det gäller sociala frågor och att vi kan finna en gemenskap som sträcker ut över alla bokstavskombinationer och grupptillhörigheter.
Nu har jag i min närmiljö på ett konkret sätt fått se hur man gör historia.
Kära vänner. Jag och alla andra som på olika sätt varit med och planerat och förverkligat Jeppis Pride 2014 vill tacka alla som var med och stödde oss. Alla enskilda, alla föreningar, alla partier, alla talkoarbetare, alla som uppträdde, alla musiker och konstnärer, alla från trafikvakterna till poeterna. Det blev så mycket mer än vad vi trodde. Det blev så mycket finare än vad vi någonsin i vår vildaste fantasi hade kunnat föreställa oss.
Tack.
PS
Vad händer nu? Det vi med säkerhet vet är att det inte blir Pride igen nästa år i Jakobstad. Vi vet också med säkerhet att vi som den löst sammansatta grupp vi är i olika konstellationer kommer att fortsätta jobba med HBTQI-frågor i Österbotten och vi kommer att fortsätta arbeta för jämlikhet och för att vi alla ska kunna mötas på lika villkor. Vi har lärt känna nya människor och fått nya idéer. Vi har sett nya möjligheter och vi är stolta över att vi får vara med om en förändring och glada över att märka att vi igen kommit ett stort steg framåt.
.Lisen
Jeppis Pridesta on tänään kulunut viikko. Meistä monista viikko on tuntunut oudolta, nyt kun kaikki on ohi. Me JP:n järjestämiseen osallistuneet olemme ihmeissämme käyneet läpi valokuvia, videonpätkiä, Facebook-päivityksiä ja blogitekstejä ja ajatelleet: mitä tapahtui? Mistä kaikki nämä ihmiset ovat peräisin? Mistä kaikki tämä ilo ja tuki?
Kävellessämme kulkueen kokoontumispaikkana toiminutta Pursisalmen koulunpihaa kohti ajattelin, että paikalle tulee varmasti enenmmän kuin ne 200-300 (joskus jopa 400) osalistujaa, joiden arvelimme osallistuvan kulkueeseen. Perillä totesin, että paikalla oli jo monta sataa ihmistä erilaisissa kokoonpanoissa odottelemassa, tervehtimässä toisiaan, halaamassa ja fiksaamassa kylttejään ja banderollejaan.
Ja sitten ihmisiä ilmaantui lisää.
Skatassa reitillä seisoi paljon väkeä heiluttamassa ja taputtamassa, joko kadun varrella tai koti-ikkunastaan roikkuen. Se tuntui todella hyvältä.
Mutta se ei ollut mitään verrattuna siihen ihmismereen, jonka kohtasimme tullessamme Strengbergin tehtaanportin läpi kohti kirkkoa. En käsittänyt yhtään mitään.
Mitä pitemmälle kävelimme, sitä enemmän kulkueessa oli osallistujia. Väkeä liittyi marssimaan, kun katsojat huomasivat kulkueessa tutun tai ajattelivat, että tämähän näyttää mukavalta, lähdenpä mukaan. Perillä After Eightissä totesimme, että kulkueeseen tai sen kannustamiseen matkan varrella oli osallistunut tuhansia.
Silloin myös ymmärsin sen, mitä edellisenä päivänä aavistelin kokoontuessamme ensin seminaaripäivään ja sitten sateenkaarijumalanpalvelukseen. Kaupungissa on tapahtunut jotakin. Enää ei voida palata ajassa taaksepäin. Monet heterogeenisten ryhmien muodostamaan HBTQI-konglomeraattiin kuuluvista, jotka olivat ehkä tunteneet elävänsä sivussa, kulisseissa, olivat kohdanneet ymmärtämättömyyttä, välinpitämättömyyttä, ehkä jopa inhoa, huomasivat yhtäkkiä että heillä ei ainoastaan ollut paikkaansa Pietarsaaren julkisessa tilassa, vaan heidät otettiin vastaan ja kohdattiin ilolla.
Me kulkueeseen osallistuneet ja kadunvarsilla kulkuamme seuranneet saimme yhdessä aikaan lauantaina 26.7.2014: näytimme, että tasa-arvo ja oikeus näkyä koskevat meitä kaikkia, suurempaa yhteisöä. Osoitimme todeksi sanoman, jonka mukaan me ihmiset voimme kohdata ja saada aikaan muutoksia. Näytimme, että pikkukaupunki voi osoittaa suurta sitoutumista yhteiskunnallisissa kysymyksissä, että on mahdollista löytää kaikki kirjainyhdistelmät ja ryhmäsidonnaisuudet ylittävä yhteisöllisyys.
Olen saanut konkreettisesti todistaa omassa lähiympäristössäni, kuinka historiaa kirjoitetaan.
Rakkaat ystävät. Minä ja kaikki tavalla tai toisella Jeppis Pride 2014 –tapahtuman suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuneet haluamme kiitää kaikkia mukana olleita ja meitä tukeneita. Kaikkia yksityishenkilöitä, yhdistyksiä, puolueita talkootyöläisiä, esiintyjiä, muusikoita ja taiteilijoita, kaikkia liikenteenvalvojista runoilijoihin. Tästä tuli niin paljon suurempaa kuin uskoimmekaan. Tästä tuli hienompaa kuin koskaan villeimmissä kuvitelmissamme pystyimme aavistamaan.
Kiitos.
PS
Mitä seuraavaksi? Sen tiedämme, ettei ensi vuonna Pietarsaaressa järjestetä Pridea. Tiedämme varmuudella myös, että syntynyt vapaamuotoinen ryhmä jatkaa erilaisina yhdistelminä HBTQI-kysymysten parissa työskentelyä Pohjanmaalla. Toimimme jatkossakin tasa-arvon puolesta, jotta kaikkia kohdeltaisiin samoilla ehdoilla. Olemme tutustuneet uusiin ihmisiin ja saaneet uusia ideoita. Olemme nähneet uusia mahdollisuuksia ja olemme ylpeitä, että saimme olla mukana tekemässä muutosta. Olemme iloisia nähdessämme, kuinka suuren edistysaskeleen olemme yhdessä ottaneet.
.Lisen
jeppispride2014.wordpress.com 